Linna-Extra
Täällä kun on vähän aikaa pyörinyt
ympyrää ei ole enää vaikea kuvitella mistä
esimerkiksi kaikki fantasia- ja keskiaikaiset seikkailupelit saavat
innoituksensa. Myös vilkaisu karttaan vahvistaa asian: maa
on ihan pullollaan erilaisia linnoja ja kartanoita, joita hyvällä
mielikuvituksella voi linnoiksikin nimittää. Jokaisessa
joen mutkassa ja kukkulan rinteessä tuntuu olevan omansa
ja sen ympärille on sitten kerääntynyt pikkuinen
tai isompi kyläpahanen. Matkamuistomyymälät jopa
myyvät pelkkiä Tšekin linna-karttoja, joissa paikannimiä
on vaikea erottaa linnan kuvien peittäessä koko kartan.
Prahan linna
Prahan linna on varmaan koko Tšekin kuuluisin, vaikka oikeasti
se ei ole edes sellainen perinteinen linna vaan pikemminkin kokoelma
rakennuksia jotka sitovat sisälleen linnapihat. Linna on
perustettu jo aikoja sitten mutta nykyinen ilme on lähtöisin
1700-luvulta.
Karlstejn
Karsteijnin linna on aivan Prahan tuntumassa ja siksi se varmaan
on niin kuuluisa. Vaan eipä sillä, linna on ehkä
kaunein näkemistäni ja taatusti myös näyttää
linnalta eikä vain suurehkolta rakennukselta. Linnan perusti
aikoinaan Kaarle IV kruununkalleuksiensa ja aarteidensa säilytyspaikaksi
1300-luvulla. Nyt linnaa on tosin restauroitu rajusti ja tämän
päivän ilme on lähtöisin 1800-luvun entisöinnistä.
Sternberk
Sternberkin linna perustettiin 1300-luvulla ja se oli aikoinaan
yks Tšekin merkittävimpiä linnoituksia. Linnassa
on paljon mielenkiintoisia huonekaluja, joista ainakin osa on
vieläpä kohtuullisen vanhoja. Linnasta on enemmän
juttua edellisessä artikkelissa Linnareissu
(19.2.)
Krumlov Chateau
Krumlovin linna on Tsekin toiseksi suurin linna. Se muodostaa
yhdessä Cesky Krumlovin ihanan keskiaikaisen keskustan kanssa
täydellisen kokonaisuuden. Linna on perustettu 1200 luvulla
yksityiseksi asunnoksi ja sen jälkeen se on ollut monien
merkittävien sukujen omistuksessa. Linnan torni on jo 1100
luvulta.
Nelahozevesin linna
Nelahozevesin renesanssilinna perustettiin 1500-luvulla ja se
edustaa bohemialaista arkkitehtuuria. Julkisivu sangen mielenkiintoinen
kuviointi tekee linnasta näyttävän näköisen.
Sisällä linnassa on merkitävä taidekokoelma
ja mm. Mozartin ja Beethovenin soittimia ja käsikirjoituksia.
Linna on mainittu myös jutussa CIEE
(10.4.)
Valdštejnin linnoitus
Valdštejnin linnoitus on luultavasti kaikkein vanhin koko
Bohemian paratiisin alueella. Se perustettiin 1260 ja se kuului
Valdštejnin perheelle vain vähän aikaa. Omistajat
vaihtuivat varsin tiuhan kunnes pahoin tuhoutunut linna palautettiin
takaisin Valdštejneille. 1800-luvulla linnasta tehtiin uniikki
pyhiinvaelluspaikka. 1900-luvulla silloiset linnan omistajat rakensivat
linnan ympäristöön lukuisia retkeilyreittejä
ja näköalapaikkoja ja niiden ansiosta linna tuli helpommin
saavutettavaksi. Linna on mainittu myös jutussa CIEE
(10.4.)
Mostin linna
Mostin linna sijaitsee linnavuorella (Hnevin), joten sitä
kutsutaan myös Hnevinin linnaksi. Kaikkein varhaisimmat rauniot
ovat todistetusti jopa 800 luvulta, mutta nykyinen kivilinna on
saanut ilmeisesti alkunsa joskus 1100 luvun paikkeilla. Linnalla
on mielenkiintoinen historia. Se on mm. ollut Rudolf II:n alkemistien
majapaikkana ja sotien aikaan se veti jatkuvasti puoleensa huomattavia
vihollisia. Linna on mainittu myös jutussa CIEE
(10.4.)
|