Artikkelit jotka koskevat:
|
Jälkeenjääneiden päiväkoti
Niin, vaikka nyt otsikolla voisi myös tarkoittaa asuntolaamme,
kävin tällaisessa paikassa ihan oikeastikin. Paikallisen
kasvatustieteen laitoksen mukava rouva Maria Cerna halusi keksiä
meille vapaaehtoista aktiviteettiä ennen lukukauden alkua.
Heillä oli menossa erikoispedagogiikan kurssi, jossa oli
vuorossa vierailu yksityisellä rahoituksella toimivaan jälkeenjääneiden
päiväkotiin Sedlecissä, aivan Prahan ulkoreunalla.
Päiväkoti oli eräänlainen jälkeenjääneiden
aktiviteettipaikka, jossa heitä koulutetaan itsenäiseen
elämiseen ja kolmeen vaihtoehtoiseen ammattiin: kokin, puutarhurin
tai sairaanhoitajan apulaisiksi. Minä (Petja) päätin
ryhtyä kokin apulaiseksi ja pääsin heti kurssille.
Täytyy vielä katsoa miten nuo opintoviikot saa selitettyä
päästyäni takaisin Joensuuhun.
Liikuntasali
Paikka perustettiin 1993 ja sen perusidea on auttaa jälkeenjääneitä
sopeutumaan yhteiskuntaan heidän lopetettuaan peruskoulun
ja saada heidät työmarkkinoille. Vuonna 2002 paikka
tuhoutui Vltavan tulvissa ja se avautui uudestaan vasta 2003.
Sedlecissä asuu kuusi vammautunutta ihmistä. Saman yhtiön
organisoimana on myös nk. turvakoteja jälkeenjääneille
ja vammautuneille ympäri Prahaa. Sedlec järjestää
myös sosiaalisia aktiviteetteja ja kuntoutusta.
Tulevat kokin apulaiset
Askarteluhuone
Taulu paikasta ennen
Oleskelu ja tekstiilityöluokka
|