|
||||||
Linnassa on muutamia oleskeluhuoneita ja täällä vierailevillekin on omat siivet. Retostella voi esimerkiksi kirjastohuoneessa, jonka kirjat ovat kuitenkin melko uusia, 1800- ja 1900-luvuilta. Vaaleanpunainen huone pidettiin lämpimänä ympäri vuoden, koska se oli kooltaan melko pieni. Lämmityssysteemi oli erikoinen, sillä huone lämmitettiin ulkoa päin, jotta savu ei häiritsisi meitä aatelisia. Palvelijat juoksivat ulkona tarpeen vaatiessa lisäämässä puita. Tupruttelijoille on varattu oma huone, jossa on myös kokoelma hevosaiheisia maalauksia. Väsymyksen iskiessä voi mennä tirsoille barokkiseen makuuhuoneeseen, tosin vain jos olet alle 150-senttinen. Huoneessa on lyhyt musta barokkinen sänky ja samaan tyyliin sopiva kaappi. Metsästyshuoneessa on noin 2000 eri metsästysmuistoa, lähinnä pääkalloja. Niistä kaikki, viittä lukuun ottamatta on metsästetty linnan lähiseuduilta. Viisi muuta, muun muassa krokotiili, on metsästetty Sri Lankasta. Linnasta löytyy myös laaja kokoelma 1700- ja 1800-lukujen metsästysaseita. Näistä suurinta ei käytetty elefanttien metsästykseen, vaan sorsien. Se painoi 15-20 kiloa (riippuen latingin määrästä) ja kiväärin käyttöön tarvittiin kolme miestä. Kaksi piti tykkiä aloillaan ja tähtäsivät, kun kolmas laukaisi aseen. Kivääri oli täynnä hauleja, jotka sorsaparveen ammuttuna antoivat sapuskaa useammaksikin kerraksi. Suuren kuulamäärän etuna oli myös se, ettei huonoinkaan ampuja voinut missata koko parvea.
Linna on tällä hetkellä yksityisomistuksessa. Omistaja asuu muutama kerros alaspäin ja on 81-vuotias. Linna oli kyllä ihan kiva ja huoneita oli nipin napin riittävästi, mutta lämmityssysteemi oli kyllä hieman aataminaikainen. Lisäksi tähtikuvioiden tilalle pitäisi kaiverrella omat vaakunamme ja 40 kilometrin koulumatka saattaisi alkaa rassaamaan, joten jatkamme vielä mukavamman asunnon etsimistä hieman lähempää. Kyllä tämä ehkä kesämökistä menisi, kun jokikin on vieressä. Pitäisi vain maalata punavalkoiseksi. |
||||||